Noniin, tätä osaa olette varmaankin jo odottaneet, eikös juu? Ja sitten kommenttia, ihan vaan Bean mieliksi. Tulee katsos parempi mieli kun kommentoi, tarinoita itsekin kirjoittajat tietävät.

Tällä kertaa tällainen kuva ja näin. ;) Mitään en kuulkaa paljasta, mutta loppu on oikea bravuuri, joten heittäkääs kommenttia kehiin, lukijat! Kiitän, ja nyt lukemaan.

Seamus asteli omalla kotipihallaan ja katsoi suihkulähdettä. Äiti on kai taas päättänyt muuttaa taloa, hän ajatteli ja huokaisi. Vaikka äiti oli mukava, silti hänellä oli aina ollut taipumus tuhlata rahaa. Viime aikoina äidistä oli kuitenkin kuuleman mukaan tullut hieman omalaatuinen ja tämä oli alkanut riidellä Ingridin kanssa ja sitten Ingrid oli... oli kuollut. Isosiskon ajatteleminen sai vieläkin palan nousemaan nuoren miehen kurkkuun, vaikka kuolemasta oli jo puoli vuotta.

Suihkulähteen jälkeen Seamusin huomion kiinnitti talon hulppea, kartanomainen julkisivu. No, kartanohan tämä onkin, hän ajatteli. Vaalea kartano ja sisällä aivan varmasti näkyy äidin kädenjälki. Suihkulähteen kohina peitti alleen lintujen lirkuttelun, kun Seamus asteli ripein askelin kohti etuovea.

Kaiken kaikkiaan, Seamus ajatteli, koti on kieltämättä oikein mukavan näköinen. Äiti ei ole säästellyt, varmasti palkannut Crystal Springsin parhaan urakointifirman ja kaikki muutkin palvelut siinä samalla.

Seamus avasi oven. Hän ihmetteli, mitä varten äiti ei ollut palkannut hovimestaria, vaikka sellainenkin olisi varmasti ollut saatavilla. (Sorry, I don't have Apartment Life.) Ensimmäisenä hän näki vaaleahkon eteisen, jonka lattialla oli vaaleanpunainen matto. Tervetuloa naisten valtakuntaan, hän ajatteli ja yritti vilkuilla muista oviaukoista toisiin huoneisiin.
"Onko täällä ketään?" Seamus huhuili ja käännähti kun hänen takaansa kuului köpöttäviä askelia.

Raija tallusteli oleskeluhuoneesta eteiseen ja pysähtyi kuin seinään suu auki loksahtaneena ja silmät pyöreinä kuin lautaset.
"Onko se, onko se Seamus?" Raija uskalsi viimein kysyä.
"Kyllä, olen minä, mummi", Seamus vastasi.
"Voi, oletpa sinä kasvanut! Sinustapa on tullut oikein komea nuori mies", Raija päivitteli ja syöksyi halaamaan pojanpoikaansa.

"Mutta mitä täällä on oikein tapahtunut? Äiti on kuulemma ollut mielisairaalassa ja -" Seamus aloitti kun oli irtaunut isoäitinsä kuristavasta halausotteesta.
"Niin, Rebekka kävi mielisairaalassa", Raija sanoi alakuloisesti, "sen jälkeen hän ei ole ollut entisensä. Hän oli mielisairaalassa ennen Ingridin kuolemaa, ja kun tänne tuli tieto hänen kuolemastaan Rebekka ei ollut moksiskaan! Ajatella, oma tytär kuolee ja äiti itse ei edes sure!"
"Ehkä äiti oli niin järkyttynyt Ingridin kuolemasta, ettei hän pystynyt mihinkään tunneperäisiin toimintoihin", Seamus ehdotti varovaisesti.
"Ja pyh! Minä uskon, että Rebekalla oli sormensa pelissä Ingridin kuolemassa", Raija julisti. Seamus ei vastannut tähän, sillä hän ei voisi uskoa sellaista omasta äidistään. Eihän nyt Rebekka sellaista tekisi. Olihan hän äkkipikainen ja mielisairaalassakin käynyt, mutta ei hänestä tappajaksi olisi.

Seamus hipsi kylpyhuoneeseen peilin eteen. Hän tarkisti omat kasvonsa; olisiko kasvoissa likaa vaiko kenties jotain uusia näppylöitä, ötökänpuremia tai jotain muuta mikä heikentäisi hänen komeiden kasvojensa vetovoimaa? Seamus saattoi huokaista helpotuksesta, kun totesi ettei mitään ollut.

Vaihdettuaan vaatteet trendikkäämpiin Raija kipitti keinahtelevin askelin keittiöstä Seamusin luo eteiseen. Hän pysähtyi tämän eteen ja Seamus katsoi isoäitiään kysyvästi.
"Minä kuulin Rebekalta, että sinulla on morsiankin", Raija sanoi ilkikurisesti, "minä tahtoisin nähdä hänet."
"No se asia järjestyy soittamalla ja pyytämällä kylään", Seamus lausahti, käännähti ympäri ja alkoi etsiä puhelinta.

Puhelin löytyi oleskeluhuoneesta puupöydältä, joka oli yläkertaan johtavien rappusten edessä. Seamus muisteli hetken Katin numeroa. Muistettuaan numeron hän nosti puhelimen kuulokkeen ja näppäili numeron.

Hän nosti puhelimen luurin korvalleen ja kuunteli linjaääntä. Häntä jännitti, sillä hän aikoisi pyytää Katia muuttamaan luokseen. Suostuukohan Kati? Pitäisiköhän kuitenkin vain ensin kutsua hänet tänne ja sitten vasta... Seamusin ajatukset keskeytyivät, kun Kati vastasi.
"Haloo?"
"Kati? Täällä on Seamus", Seamus sanoi hunajaisesti.
"No hei, marenkini", Kati sanoi. Imelyys ja kukkaset suorastaan kärysi ilmassa. Marenkini..? Seamus ajatteli.
"Voisitkohan sinä tulla tänään käymään luonani, pupuseni?" Seamus kysyi ja jännitys kasvoi hänen sisällään joka sekunti. Mitä jos Kati kieltäytyy? Mitä jos hän ei halua tulla?
"Totta kai minä tulen." Katin ääni oli kuin kissan kehräys.
"Se on sitten sovittu", Seamus naurahti huojentuneena ja sulki puhelimen. Hänen teki mieli hyppiä riemusta, mutta ei viitsinyt. Loppujen lopuksi hän ei tiennyt, kuinka kestävää lajia äidin designer-puulattia oikeastaan on.

Kati saapui jo puolen tunnin päästä ja Seamus oli häntä vastassa. Kati näytti Seamusin mielestä yhtä ihastuttavalta kuin aina, ja jos mahdollista, vieläkin kauniimmalta kuin ikinä.
"Tahtoisin esitellä sinut isoäidilleni", Seamus sanoi ja hymyili hurmaavasti.
"Ole hyvä vain, muruseni", Kati leperteli kihlatulleen.

Kävellessään talolle Kati ihasteli Seamusin taloa. Olihan Seamus kertonut, että he olivat varakkaita, mutta tämän perusteella varakas oli liian lievä ilmaisu; Kati olisi ennemminkin käyttänyt ilmaisua rikas.

Seamus johdatti kihlattunsa takkahuoneeseen, jossa Raija oli jo odottamassa. Hän tahtoi niin kovasti nähdä Seamusin sydämen valitun, että pomppasi tuolilta ylös niin nopeasti että polvessa tuntui, mutta ei välittänyt siitä.
"Hei, olen Seamusin isoäiti Raija", Raija esitteli itsensä ja pudisti Katin kättä.
"No päivää, olen Kati, Seamusin tuleva vaimo", Kati vastasi ja hymyili.
Sehän meni hyvin, Seamus ajatteli. Hiki oli jo alkanut helmeillä hänen otsallaan, niin jännittyneenä hän oli odottanut heidän tapaamistaan.

Raijan lähdettyä Seamus siirtyi kehumaan avovaimoaan päästä varpaisiin. Kati itse näytti olevan mielissään, todella mielissään kehuista.
"Sinä olet niin täydellinen", Seamus huokaisi, "olet pitkä, laiha, vaaleahiuksinen, kaunis, mukava."
"Niinhän minä olen", Kati naurahti ja risti käsivartensa rinnalleen.
"Mutta kysyisin, että tahdotko muuttaa tänne?" Seamus sinkautti äkkiä kysymyksen.
"Anteeksi mitä sanoitkaan?" Kati sanoi uskomatta korviaan. Olisiko hän kuullut väärin?
"Kysyin, että tahtoisitko muuttaa tänne?" Seamus kysyi hymyillen.
"Minäkö? Totta kai minä tahdon", Kati kiljaisi ja hyppäsi Seamusin kaulaan.

Pian hänet jo nähtiinkin kylpyhuoneessa muuttamassa kampaustaan. Hän oli päättänyt letittää valtoimenaan olleet hiuksensa ja letti lepäsi hänen oikealla olkapäällään kuin nakutettu.

Illalla Raijaa kohtasi järkytys; itse Kuolema lei kaulassaan. Raija säikähti enemmän leitä kuin Kuolemaa, sillä lein pirteys ei oikein sopinut Kuoleman synkkyyteen.
"On sinun aikasi siirtyä tuonpuoleiseen", Kuolema sivalsi synkästi.
"Onko jo tosiaan?" Raija tuumasi. "No, sittenhän minun täytyy myös mennä."
Kuolema napsautti sormiaan ja Raijan eteen ilmestyi kaksi matkalaukkua. Raija otti ne, ja Kuolema napsautti uudelleen sormiaan, jonka seurauksena Raijan kuvajainen alkoi muuttua läpinäkyväksi ja hiipui. Pian kuvajaisesta ei ollut jäljellä enää mitään. Kuolema jätti käyntikorttina uurnan, jossa oli kultainen kuva; platinahauta. Sitten Kuolema katosi yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin.

Kävellessään puoli tuntia myöhemmin keittiön kautta harrastehuoneeseen Seamus huomasi isänsä itkevän. Hän huomasi, ettei Raijaa näkynyt missään. No, olihan mummi jo aika vanha. Ehkä näin on parempi, Seamus huokasi itsekseen.

Seamus meni suoraan Katin luokse, joka kietoi käsivartensa miehensä ympärille. Seamus painoi päänsä avovaimonsa olkapäälle ja antoi muutaman kyynelen tipahtaa poskilleen.
"Minä tiedän", Kati supisi lohduttavasti Seamusin korvaan, "minä tiedän."

Lopetettuaan tiukan halauksen Seamus antoi katseensa viipyä Katissa. Hän oli oivaltanut jotain: mikään ei ollut pysyvää, jokainen kuolisi joskus. Seamus ei tiennyt mitä tekisi, jos Kati kuolisi tapaturmaisesti. Kati oli hänen paras ystävänsä, rakkaansa ja perheenjäsenensä. Hän suojelisi Katia kaikelta, mikä olisi mahdollista. Hän ei halunnut Katin kohtaavan Ingridin kohtaloa. Ei hän kyllä avovaimoaan voinut lukita taloon, mutta muuten hän kyllä suojelisi tätä.

Rebekka saapui töistä juuri sopivasti lohduttamaan nuorinta poikaansa. Hän sulki Seamusin tiukasti syliinsä, aivan kuin oli tehnyt monta vuotta sitten, kun tällä oli ollut jotain hätänä.
"Sain tiedon töihin", Rebekka sanoi yksioikoisesti, "pahoitteluni, Seamus. Tiedän, että pidit hänestä paljon."
"Ei se mitään", Seamus sanoi. Hän oli jo voittanut surunsa, sillä hän tiesi, että isoäiti oli turvassa, hän ei ainakaan kuolisi tapaturmaisesti.

Seamus ja Rebekka istuutuivat oleskeluhuoneen viininpunaiselle sohvalle vierekkäin ja silmäilivät toisiaan. Pian he alkoivat jo keskustella kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan.
"Poliisin mukaan Ingridin pillereistä löytyi syanidia, mutta siitä ei oltu heidän mukaansa otettu pillerin pilleriä", Seamus virkkoi, "mutta silti patologian osaston johtajan mukaan Ingridin verenkierrosta löytynyt syanidipitoisuus vastasi pillereiden syanidipitoisuutta."
"Ai, öh... Niinkö? Sepä mielenkiintoista", Rebekka sanoi ja alkoi näyttää vaivautuneelta.
"Niin", sanoi Seamus joka ei näyttänyt huomanneen äitinsä käytöksessä mitään outoa. Tai ei ainakaan näyttänyt ulkoisesti, että oli huomannut jotain.
"No", Rebekka sanoi, "uskoisin, että poliisi pyrkii saamaan näiden pillereiden myyjän kiinni?"
"Itse asiassa en usko, että Ingrid on ottanut nuo pillerit", Seamus totesi, "koska hänen laatikoistaan ei löytynyt reseptin reseptiä eikä mitään maksusuoritusta tai muutakaan - anteeksi, nyt minun on mentävä, Kati kutsuu."
Seamus loikkasi ylös ja kiiruhti keittiöön. Rebekka jäi istumaan yksin sohvalle mietteliään näköisenä.

Poliisi on siis saanut jo selville, että pillereitä ei myyty missään apteekissa, Rebekka pohdiskeli. Tiesinhän, että jotain puuttui täydellisestä suorituksesta. He eivät silti tiedä mitään minun osuudestani. Jos minut saadaan kiinni, minulla täytyy olla puolustus, mikä oikeuttaisi tekoni. Minun täytyy sitten kyllä valehdella. Jospa sanoisin, että Ingrid uhkaili minua ja vaati minulta rahaa, eli ilmiselvä kiristys. Tai voisinhan sanoa, että Ingrid oli huumekauppias ja jos kertoisin hän tappaisi minut, Rebekka nautiskeli ajatuksilla hetkisen.

Sitten hän nousi ylös sohvalta, vilkuili ympärilleen, ettei kukaan vain ollut näkemässä tai kuulemassa ja käveli hiljaa puhelimen luo.

Hän nosti kuulokkeen ja alkoi naputella erään tuttavansa, tai pikemminkin pomonsa, numeroa. Tämä henkilö johti yhtiötä, jossa hän oli töissä, ja tämä antoi Rebekalle välillä yksityiselämässä tapahtuvia asioita, joista maksettiin hyvin, kuten salamurhia. Kuka epäilisi Rebekkaa, tätä rikasta, mukavalta ja viattomalta näyttävää rouvaa?

Rebekka painoi luurin korvalleen ja hänen mietti, mitä sanoisi neiti Augustalle. Vastaa nyt, vastaa nyt, Rebekka ajatteli epätoivoisesti. Heidän täytyisi sopia, mitä tapahtuisi, jos heidät saataisiin kiinni.
"Täällä on Cécilie Augusta, kuinka voin auttaa?" kuului viehko, naisellinen ääni puhelimesta.
"Hyvää iltaa, madame", Rebekka sanoi, "tahtoisin keskustella kanssanne."

Rebekka kääntyi ympäri, selkä portaisiin päin ja keskittyi kuuntelemaan puhelimesta kuuluvaa naisääntä.
"Minulla ei ole nyt aikaa puhua kanssasi, Rebekka", neiti Augusta tuhahti äkäisesti ja Rebekka kauhistui.
"Mutta madame -"
"Ei mitään muttia, Rebekka. Soitan sinulle huomenna ja muista mitä sinulla on tänään ohjelmassa."
Puhelimen luuri kilahti toisessa päässä kiinni ja Rebekka jäi tuijottamaan äänettömästi puhelinta.

Pian hän kuitenkin tokeni ja sai rauhallisen ulkokuorensa taas kehitettyä. Hänen sisällään kuitenkin kiehui ja kupli. Aivan, minullahan on tänään keikka, Rebekka naureskeli, vaarallista elämää, sitä tämä on. Nautin tästä kaksoiselämästäni. Eikä kenelläkään ole aavistustakaan... Vielä hykerrellen hän laittoi puhelin luurin takaisin paikoilleen ja lähti yläkertaan nukkumaan.

Seamus ja Kati olivat myöhäisellä illallisella. Kati oli päättänyt kokeilla ruuanlaittotaitojaan ja loihti todella herkullista salaattia.
"Kati, meidän täytyisi järjestää häät", Seamus sanoi totisena aivan yhtäkkiä.

"H-häätkö?" Kati ei ollut osannut odottaa tätä. "Mutta mehän menimme vasta kihloihin puoli vuotta sitten. Emmekö voisi vielä odottaa? Aivan vähän aikaa? Minä tahtoisin ensinnäkin saada työpaikan ennen kuin alamme suunnitella mitään häitä."
"Voimmehan me", Seamus myöntyi, "kysyin vain mielipidettäsi asiasta."

Kahdeltatoista yöllä Rebekka heräsi aivan suunnitellusti. Hän haukotteli ja hieroi silmiään. Herääminen oli aina vain helpompaa ja helpompaa. Hänellä ei olisi aikaa ja tarvetta vaihtaa vaatteita, yöpuku kelpaisi aivan mainiosti, sillä yö olisi lämmin, lämpimämpi kuin yleensä.

Rebekka käveli portaita alas ja kuuli musiikin pauhaavan yhä. Ei kai kukaan ole enää hereillä, hän pohti. Hän vilkaisi oviaukosta harrastehuoneeseen. August oli taas uppoutunut soittamaan flyygeliä, joten hänestä ei olisi harmia. Rebekka hiipi eteiseen ja ovesta ulos pihamaalle.

Päästyään pensasaitojen toiselle puolelle Rebekka alkoi juosta, sillä hän tiesi, että ne vaimentaisivat äänet. Pian hän oli jo kadonnut tontilta.

Seamus heräsi kuudelta. Hän ei tiennyt, miksi oli oikein herännyt, mutta eipä sillä varmaan väliäkään olisi. Häntä nukutti yhä ja päätti niin ollen heittäytyä takaisin nukkumaan lämpimän peiton syleilyyn.

Kello oli jo lähemmäs yksitoista, kun Rebekka saapui kotiin. Hän vilkuili pensasaidan yli pihamaalle; olikohan joku huomannut, että hän oli poissa? Hänen onnekseen pihalla kaikki näytti olevan rauhallista, poliiseja ei oltu kutsuttu tutkimaan hänen 'katoamistaan'.

Kati astahti pihalle, sillä oli huomannut suihkulähteessä jotain poikkeavaa. Hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä, kun hän tunnisti ja haistoi valkoisen aineen saippuaksi.
"Kenen mielestä on hauskaa laittaa saippuaa suihkulähteeseen?" hän kiljui ja huitoi suihkulähteen edessä. "Minusta ei, sillä minä joudun nuo siivoamaan!"

Rebekka tuli roskapussin kanssa pihalle. Siinä olivat todisteet, jotka voisivat olla raskauttavia, mikäli saataisiin selville eilisen keikan tekijä. Hän kuitenkin yllättyi, kun näki Katin kuuraavan suihkulähdettä.
"Mitä sinä sitä kuuraat?" Rebekka ihmetteli.
"No miltäs näyttää", Kati kiljahti turhautuneena, "joku valopää oli laittanut tänne saippuaa."
Rebekka alkoi hihitellä itsekseen. Ai niin, minähän tosiaan laitoin sinne hieman saippuaa, jotta saisin puuhastella rauhassa omiani sisätiloissa.

Niin tosiaan, vietyään roskapussin Rebekka säntäsi sisälle tietokoneen ääreen ja avasi Seamusin sähköpostin. Hän ei tuntenut minkäänlaista omantunnonpistosta, sillä tässähän vain suojeltiin häntä, Rebekkaa. Hän näki, että poliisi oli lähettänyt Seamusille sähköpostin ja avasi sen:

"Hyvä herra Seamus Gonzalez,

olemme tutkineen tapausta sinnikkäästi, ja löytäneet muutaman ratkaisevan johtolangan, jotka viittaavat erään tunnetun yhtiön johtajattareen Cécilie Augustaan, jolla on paljon vaikutusvaltaa. Hän pystyy varmasti kumoamaan nämä väitteet, mutta ajattelin, olisiko teillä mitään näkökulmaa asiasta, sillä meidän tietomme mukaan äitinne Rebekka Gonzalez on töissä tämän henkilön yhtiössä.

Kunnioittavin terveisin,
Crystal Springsin poliisimestari Kaj Westerlund."

Rebekka säikähti tätä viestiä ja deletoi sen kiireesti. Hänen suhteensa ei olisi hyväksi, jos Seamus näkisi tämän viestin. Hän päätti mainita tästä asiasta rouva Augustalle heti kun tämä soittaisi.

Rebekka käveli oleskeluhuoneeseen ja istuutui sohvalle. Hän odotti rouva Augustan puhelinsoittoa malttamattomana. Mitä tämä mahtaisi sanoa?

Tunnit kuluivat ja Rebekan silmiä alkoi painaa. Viime yö alkoi vaatia veronsa. Ei olisi pitänyt ottaa sitä keikkaa vastaan, hän ajatteli katkerana, mutta toisaalta siitä sai kyllä sievoisen summan rahaa.

Viimein puhelin soi puolen seitsemän aikaan ja Rebekka loikkasi sohvalta ylös ja kiiruhti vastaamaan puhelimeen ennen kuin kukaan muu ehtisi. Nähtyään Seamusin hän viittoi poikansa pois huoneesta.

Rebekka painoi jälleen kerran luurin korvalleen.
"Rouva Augusta -"
"Ei, älä sano mitään", rouva Augusta sihahti, "tule tapaamaan minua tänään kello kahdeksalta."
Puhelin kilahti jälleen kerran ja Rebekka sai osakseen valintaääntä tuutin täydeltä.

Rebekka ymmärsi, että kello oli jo kaksikymmentä vaille seitsemän, jolloin hän ryntäsi yläkertaan pimeään makuuhuoneeseensa valitsemaan vaatteita. Ei rouva Augustan eteen voinut noin vain mennä yöpukeissa, vaan täytyisi laittaa jotain hienompaa ylle.

Kahdeksalta Rebekka istui rouva Augustan työpöydän edessä. Hän ei ollut ikinä tavannut rouvaa henkilökohtaisesti, palkkashekitkin oli aina tuonut hänen sihteerinsä. Tämä tuntui olevan hänen uransa kohokohta, tavata oma työnantaja henkilökohtaisesti.

"Olet tehnyt hyvää työtä", rouva Augusta sanoi. Hänen äänensä oli vielä kauniimpi ja naisellisempi kuin puhelimessa.
"Kiitos", Rebekka kiitti ja punastui mielihyvästä. Koskaan ennen kehut eivät olleet tuntuneet yhtä hyviltä. "Onko teitä vielä kuulusteltu Ingridin - sen idiootin - tapauksesta?"

"Voi kyllä, on todellakin", rouva Augusta sanoi ja hänen äänestään kuulsi nauru, "he eivät kuitenkaan voineet yhdistää meitä siihen, koska minä asianajajineni saimme vakuutettua poliisimestari Kaj Westerlundin syyttömyydestämme."
"Se on hyvä, erittäin hyvä", Rebekka sanoi, "olitte todella etevä, rouva."
"Niin, niinpä taisin olla", rouva Augusta sanoi. Hänen äänensävynsä kertoi, että hän oli tottunut kuulemaan kehuja.

Rouva Augusta nousi tuolista ja tuijotti ikkunoista pihalle parvelle, jonne ei hänen toimistostaan päässyt.
"Olisitko niin ystävällinen, että menisit pois, Rebekka?" rouva Augusta pyysi, mutta äänensävy oli käskevä.
"Tottahan toki, rouva", Rebekka sanoi kunnioittavasti.
"Niin, muistathan", rouva Augusta sanoi, "ettei tästä keskustelusta sitten kerrota kenellekään?"
"Luonnollisesti, rouva", Rebekka sanoi totisena.

Rebekka nousi tuolista ja käveli ovelle. Hän vilkaisi kerran taakseen, mutta rouva Augusta tuijotti yhä parvelle. Rebekan suupielet kaartuivat hymyyn ja hän lähti.

***

Kolmen kuukauden kuluttua.

 

Puhelin soi ja Seamus vastasi puhelimeen.
"Haloo?"
"Onko siellä Rebekka Gonzalez?" puhelimen naisellinen ääni kysyi.
"Ei, vaan hänen poikansa Seamus."

"Todellako?" sanoi puhelimen naisääni ja hänen takaansa alkoi kuulua voihkinaa ja manaamista. Seamus arveli, että Rebekan olisi pitänyt vastata puhelimeen, sillä hän ei nähtävästi ollut toivottu keskustelutoveri.
"Niin, minä olen."
"No, siinä tapauksessa pahoittelemme, soitimme varmaankin väärään numeroon."
"Ei, ette te soittaneet, äitini asuu samassa osoitteessa. Kutsunko äitini puhelimeen?"
"Ei, älkää turhaan, minä... minä soitan sitten myöhemmin", naisääni sanoi kiireesti ja sulki puhelimen.
Seamusista puhelu oli ollut kummallinen ja arveluttava. Kaiken kaikkiaan hän tiesi erittäin vähän äitinsä elämästä. Olisiko hänessä jokin pimeä puoli?

Iltapalalla Seamus puhui murheestaan Katille, sillä hän tiesi, että häneen voisi luottaa.
"Ettäkö sinun äitisi olisi yhteydessä johonkin mafiaan?" Kati toisti ja hänen ilmeestään näki, että ajatuskin näytti olevan tälle nuorelle naiselle mahdoton.
"No, niinhän minä juuri sanoin", Seamus intti.

"Oletko nyt aivan varma asiasta?" Kati kysyi epäileväisenä.
"Olen, olen aivan varma. Tai en tiedä, onko kyseessä juuri eksaktisti mafia, mutta johonkin hämärään äiti on sotkeutunut, ja minä aion selvittää tämän salaisuuksien vyyhdin", Seamus julisti.
"Ihan siitä vain, mutta minä sanon, että tulet epäonnistumaan, sillä en usko Rebekan sotkeutuneen yhtään mihinkään", Kati totesi rauhallisesti.

Noustuaan pöydästä Kati veti Seamusin lähelleen. Seamus näytti nauttivan tilanteesta, samoin Kati.
"Unohdetaan nyt Rebekka ja keskitytään toisiimme", Kati supatti avomiehensä korvaan.
"Sopii minulle. Mutta vain täksi illaksi", Seamus painotti.
Pari jatkoi kulkuaan makuuhuoneeseen ja lautaset jäivät homehtumaan pöydälle.

Kello oli kolme yöllä, kun August oli lämmittelemässä takan edessä. Hän oli juuri tullut töistä jalan ja yö oli ollut erittäin kylmä, joten hänellä oli kylmä syystäkin. Hän kuuli, kuinka ovikello soi. Kuka soittaa ovikelloa kolmen aikaan yöllä, August mietti paheksuen vieraan ajattelemattomuutta.

August sammutti takan, käveli eteiseen ja avasi ulko-oven. Hänen suunsa loksahti ammolleen pelkästä hämmästyksestä nähdessään tulijan.
"Kuinka SINÄ voit olla siinä?" August huudahti.

August seisoi yhä ovella ja katsoi naista, joka oli pukeutunut punaiseen mekkoon. Naisella olivat ruskeat hiukset ja kampaus oli tuttu, naisen kasvonpiirteet olivat tutut, nämä kasvonpiirteet hän oli nähnyt viimeksi pienenä poikana.
"Olen tullut tänne, August-kulta", nainen sanoi.
August tuijotti naista, jonka hän tunnisti...

...isoäidikseen Andromeda Gonzaleziksi!

Tässä tämä osa, mitäs piditte? Eikös loppu ollutkin aika järkytys? ;) Sitä minäkin. Andromeda ei näytä aivan samalta, sillä iho on erilainen kuin silloin niissä osissa, joissa Andromeda seikkaili. Nyt minä suorastaan vaadin kommentteja, joten niitä tulemaan!