Ohhoh, nytkö jo uusi osa? Toivon muuten niitä kommentteja, sillä lukijoista ehkä yks viidestätoista jaksaa kommentoida. Joten, jos luet, kommentoithan! Ei ole mukavaa, että kun katsoo kävijälaskuria, niin siitä näkee, että 300 on käynyt tätä osaa lukemassa, niin peräti 10 on jaksanut kommentoida. Mutta ei tästä nyt sen enempää, aloitellaanpa uutta osaa! >:--) Eikös jäänytkin viimeiksi aika jännittävään kohtaan? Kuvia on kuitenkin yli kaksinkertaisesti verrattuna edelliseen osaan, että eiköhän nyt ala olla laillisissa mitoissa tämä tarinan pituus?

Aavemaisen äänen aiheutti tämä tapaus. Retun oli aika siirtyä ajasta ikuisuuteen, mutta mikä saattoväki! Vanhan herran silmä lepäsi näissä neitosissa - olihan heitä mukavampi katsella kuin sitä kärttyisää Andromedaa.

"Saat liittyä nyt vaimosi seuraan", Kuolema sanoi ja viittoili kohti taivasta. Rebekka käveli rauhallisesti kasvihuonetta päin, jossa hän näki Retun enää häilyväisenä kuvajaisena. Retun kadottua Kuolema kohdisti katseensa Rebekkaan, ja sanoi: "Tutkikaa talonne tarkkaan, siellä on terveisiä Andromedalta."

Rebekka juoksi olohuoneeseen sen jälkeen, kun oli etsinyt talosta Andromedan terveisiä ja kertoi anopilleen tapahtuneesta sekä Kuoleman sanoista. "Vai niinkö hän sanoi?" Raija sanoi ja kohotti toista kulmakarvaansa. "Nii-in, ja minä luulen, että Alexille on käynyt jotain, koska en löydä häntä mistään!" Rebekka kiljahti pelon värinä äänessään. "Olen aivan varma, että Alex on vain ... nukkumassa tai pihalla", Raija sanoi ja yritti kuulostaa rauhalliselta, muttei pystynyt estämään pikkuhiljaa saapuvaa pakokauhun tunnetta.

August päätyi rauhoittelemaan vaimoaan, kun oli ensin kuullut tämän kiljahtelemisen ja juossut alakertaan. "Rebekka, se oli vain isoisäni. Luulin jo, että oli tapahtunut jotain kamalampaa... Hänhän oli muutenkin jo vanha, ja odotimme vanhempieni kanssa, milloinka näin kävisi."

Heidän keskustelunsa kuitenkin rikkoi särisevä ääni. Rebekka ja August nostivat kädet korvilleen. "Mitä tuo möly on!?" Rebekka suutahti.

Melu ei kuitenkaan lähtenyt sen arkisemmasta asiasta kuin pianosta, jota Novembre oli päätynyt soittamaan. Neidillä ei tosin ollut vielä aikaisempaa kokemusta tästä touhusta, joten muutama riitasointuhan sieltä kuului.

Aamulla herättyään Novembre löysi keittiöstä tuhkauurnan, jossa luki: "Alex Gonzalez". Tyttö ei voinut muuta kuin alkaa itkeä. "Isä... isä... tämäkö se kauhea kumahdus oli? Ensin vaari ja sitten sinä. Miksi kaikki vain kuolevat?"

Tämänkin kuolemantapauksen sai Rebekka asiakseen kertoa Augustille. "August... myös Alex kuoli viime yönä", hän kuiskasi. August ei ollut uskoa korviaan. Hänenkö hyväkuntoinen, onnellinen isänsä oli kuollut? "Tämä ei ole todellista", August mumisi, "mutta onneksi sinä olet siinä. Muuten en kestäisi. Ensin vaari ja sitten isä."

Molemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että elämän täytyisi jatkua, oli sitten kuollut pari Gonzalezia tai enemmänkin. He halusivat lapsia ennen kuin olisivat vanhoja ja harmaantuneita, ja nythän oli hyvä aika aloittaa se.

He aloittivat suudelmin, mutta August ajatteli silti vain isäänsä ja isoisäänsä. Hän kuitenkin pääsi ajatuksista yli.

Petipuuhien jälkeen Rebekka oli niin sekavalla päällä, että onnistui sytyttämään hellankin palamaan. Hienoa, tämähän se tästä enää puuttui.

Kiitos palovaroittimen, palomies saapui paikalle juuri ajoissa. "Jos rouva voisi olla sytyttelemättä näitä paloja", palomies sanoi happamasti, "kun kaupungissa on muutakin pelastettavaa kuin rouvia, jotka eivät osaa käyttää liesiä."

Illalla olivatkin sitten vuorossa jo Raijan syntymäpäivät. Rouva oli hieman haikealla tuulella, koska Alex ei ollut juhlimassa hänen kanssaan. Kynttilät täytyi kuitenkin puhaltaa, ja kaikki paikallaolijat iloitsivat tapahtumasta - eli August, Novembre ja Rebekka.

Heii, tämä rouvahan on säilynyt varsin hyvänä! Omaperäisellä tavalla kaunis, mutta kuitenkin. Nyt ymmärrän, miksi kaikki lapset saivat enemmän tai vähemmän ikihymyn :-(

Tylistä ja hiuksista tuli enemmän isoäitimäiset, nyt kun vanhoja ollaan. Hiukset harmaantuivat arvokkaasti tässä prosessissa. Raija ehti tosin huudahtaa: "Mitä!? Minusta tuli vanha rupsahtanut eukko!" Korjaan, sinusta tuli KAUNIS vanha rupsahtanut eukko 8--)

Augustille iski lapsellisuuskohtaus, jonka seurauksena hän hyppi sohvalla. Rebekka ei voinut muuta kuin seurata vierestä, kun pyynnöt hyppimisen lopettamiseksi eivät tehonneet.

Hyppiminen kuitenkin loppui ja vaihtui suutelemiseen, kun Rebekka oli uhannut, että laittaa Augustin sohvalle nukkumaan, jos hyppiminen ei lopu. Taisi rouva näyttää nyt miehelleen kaapin paikan.

Myöhemmin samana päivänä huomaamme, että jonkun nimeltä mainitsemattoman henkilön vatsa on alkanut pyöristyä. Oletkos pieniin päin, Rebekka-kultaseni?

Raija ja Novembre heittelivät pihalla palloa, kun Novembre aloitti keskustelun. "Äiti, tuleeko minusta nyt sitten täti?" hän kysyi. "Kyllä, sinusta tulee", Raija sanoi. "Mutta enkös minä ole liian nuori tädiksi? Eihän minulla ole omaa rahaakaan eikä koulutusta", Novembre kysyi kauhuissaan. "Et ollenkaan, kultapieni. Sinusta tulee hyvä täti ... kunhan ensin käyt yliopiston", Raija vastasi lempeästi.

Samana iltana (toistan itseäni...) August sai ylennyksen. Hän on öö..? No se ja sama. Kuitenkin rahaa tulee joka tuutista, ja se on pääasia, eikös juu?

August halusi onnitella vaimoaan. "Tosi kivaa, että me saadaan lapsi tai useampi. Minusta tulee varmaan hyvä isä, vai mitä luulet? Mutta olen aivan satavarma siitä, että sinusta tulee loistava äiti." Tämä jos mikä teki Rebekan niin onnelliseksi, ettei hän saanut sanaa suustaan.

Rebekka tavoitti Novembren yhdentoista aikaan haravoimasta. "Neiti hyvä, eikös sinun pitäisi jo olla nukkumassa?" Rebekka sanoi hyvin äidillisesti. "Sinä et ole äitini, et voi komennella", Novembre totesi ykskantaan ja jatkoi haravoimista. "En olekaan, mutta voit olla aivan varma, että kerron Raijalle." Tämän kuultuaan Novembre paiskasi harjansa maahan ja ryntäsi sisälle.

Seuraavana aamuna Novembre puuhasteli nukkekotinsa kimpussa ennen kouluunlähtöä. Aamupalaa hän ei kyllä söisi, ei, kun Rebekka söisi samassa pöydässä. Paitsi jos tämä kaamea nainen olisi vielä nukkumassa. Mutta hän ei ollut.

Rebekan maha tuntui isommalta, eikä ihme - sehän olikin isompi kuin ennen! (Wii... minä oon tarkkanäkönen :3)

Päivällä rouva päätti kokeilla uimista. Talvipäivä, sepä mukavaa, mutta vesi oli sopivan lämmintä, ja kelluskelu koettiin kokeilemalla sopivimmaksi urheilumuodoksi.

Talvi mutta ei lunta? Mikäs talvi se sellainen on? Vähän sama asia kuin tämän nuoren neiti Gonzalezin todistus. Todistus muttei kymppiä selvästikään ... mikäs todistus se sellainen on?

Vanhempi rouva Gonzalez taasen oli lähellä hermoromahduksen saavuttamista. Kun Novembre astui sisälle todistus kourassaan, hän saattoi kuulla äitinsä huutavan: "Oi miksi, miksi minun täytyy olla vanha ja hauras harmaantunut? Miksen voi olla kaunis ja nuori blondi? Miksi Alexinkin täytyi kuolla? Tämän täytyy olla Andromedan tekosia. Hänen on täytynyt pyytää Kuolemalta, että minulle sattuisi harmia. Tosin minä en kuollut. Ja hänen on täytynyt vaikuttaa siihen, että olen näin harmaa ja ruma!" Joo, hermoromahdus ja haistanko ilmassa masennuksen tuntua?

Raijan oloa helpotti kuitenkin Novembre, joka oli kuullut kaiken äitinsä hölinöistä. He tanssivatkin vielä samana iltana, ja Raija tunsi olonsa jo paljon helpommaksi. Novembrea puolestaan alkoi ahdistaa, kun Rebekka heräsi makuuhuoneessaan tapahtuvaan meluun. Hän oli aivan varma, että Rebekka komentaisi taas häntä.

Rebekalla ja Augustilla oli aikaa toisilleen. Yleensä he järjestivät sitä niin, että lukitsivat makuuhuoneensa ovet muilta. "Sinä olet kaunis", August leperteli hunajaisella äänellä. "Kiitos", Rebekka sanoi. Pari on korviaan myöten rakastunut, ja hyvä niin.

Toki pikkuistakin täytyi muistaa. "Hei, minä täällä, sinun isäsi", August huiskutteli, "toivottavasti sinä olet poika, jotta voin opettaa sinulle jalkapalloa." "Kyllä minä luulen, että hänestä tulee tyttö", Rebekka vastasi luottavaisesti. Hän totisesti toivoi tyttöä. Hänellä ei ollut sisaruksen sisarusta, ja hän oli aina toivonut siskoa. Nyt hän voisi saada tyttären. August oli puolestaan ainut poika perheessä, ja siksi hän tahtoi pojan, mieluummin useampiakin.

Vihdoinkin tuli talvi, mutta ei se todellakaan tarkoita sitä, että erään nimeltä mainitsemattoman Rebekan on AIVAN pakko hakea laskut yöpuku päällä.

EIKÄ se tarkoita sitä, että lumiukkojakin tehdään yöpuku päällä. No jo on ihme, jos et tästä hyvästä saa keuhkokuumetta, rouva hyvä!

Rebekka löysi kuitenkin tiensä kasvihuoneeseen lämmittelemään, missä alkoi tuntua mahassa oudolta. "Au! Hei! Huhuu! Nyt se tulee!"

Sieltä tuli tyttö, jonka nimeksi annettiin Ingrid. Rebekka päätti nimen aivan yksin. Hiukset taitavat olla Raijalta perua? Ja kuka sanoi, etteivät vaaleat hiukset periydy?

"Katso, August. Se on tyttö", Rebekka henkäisi onnellisena. August ei pettynyt yhtään, sillä hän tiesi, että lapsia voisi hankkia lisääkin vaikka kuinka paljon. Hän henkilökohtaisesti haaveili neljästä lapsesta, mutta katsotaanpa nyt ensin, mitä Rebekka siihen sanoo.

Pienelle Ingridille sisustettiin oma huone ja hänelle hankittiin upouusi ja pehmeä sänky, vaikka Raija oli väen vängällä yrittänyt tyrkyttää Augustin entistä kehtoa. "Nyt sinä voit nukkua hyvin", Rebekka leperteli. Pieni tyttö vain katsoi häntä silmät ymmyrkäisinä.

Alakerrassa Augustilla oli ehdotus. "Rebekka, mitä jos, jos me hankittaisiin lisää lapsia nyt samantien, kun me ollaan nuoria?" "Hankitaan vaan, minä ainakin haluan, että Ingrid saa sisaruksista leikkikavereita", Rebekka sanoi onnellisena. Hän halusi monta lasta, taatusti.

Tämän seurauksena peitto lenteli vielä samana iltana.

Rebekka käytti aikaansa Ingridin hoivaamiseen ja tälle lepertelemiseen. "Kuka on äidin pikku kulta, kuka?"

Syöttäminenkin sujui varsin mukavasti. Varsinkin, kun tyttö oli todella hanakka juomaan tuttipullosta maitoa.

Novembre ei edelleenkään pitänyt Rebekasta, mutta täytyihän sitä nyt teeskennellä, että voisi olla pienen Ingridin lähellä. Varsinkin Ingridille leperteleminen oli mukavaa.

Novembrea oli alkanut väsyttää päivisin. Liittyisiköhän tämä millään siihen, että JOKU valvoo öisin myöhään?

August alkoi käyttää aikaansa netissä surffailemiseen. Varsinkin pelisivustot olivat alituisen mielenkiinnon kohteena. Niillä hän vieraili lähestulkoon joka päivä, aina kun oli aikaa.

Ingridistä huolehtimisen lisäksi perheenäidin jokapäiväisiin töihin kuului talon puhtaanapito. Augustista ei ollut apua, koska joko hän leikki Ingridin kanssa, surffaili netissä tai nukkui sikeästi.

Järjestelmällisenä ihmisenä Rebekka sai kuitenkin kaiken tämän tehtyä ajoissa, ja aikaa jäi vielä muuhunkin. Olihan Rebekan motto "Puoliksi suunniteltu on jo puoliksi tehty". Maalaaminen oli yksi asia, josta hän piti ja jota hän harrasti huvikseen.

Raija tahtoi olla avuksi pienen Ingridin hoidossa, mutta yleensä hän vain tyytyi hellittelemään tätä. "Pieni Ingrid, pieni Ingrid, mummin pikku kulta", hän leperteli.

Novembre oli alkanut nähdä painajaisia Rebekasta. Yleisin painajainen oli se, että naine heittäisi hänet ulos talosta, jos ei olisi kunnolla.

Todellisuudessa Rebekka ei ollut lähelläkään Novembren mielikuvaa. Hän oli iloinen, rehti ja huumorintajuinen ihminen, jonka mielestä hauskanpitoa oli tyynysota aviomiehen kanssa.

Augustin täti Bella oli suvainnut saapua vierailemaan. Heillä riitti juteltavaa Rebekan kanssa, ja eritoten häntä kiinnosti kuulua Ingridistä, josta Rebekka puhui todellakin mielellään kenelle vain, joka jaksoi kuunnella.

Eiliset petipuuhat olivat tuoneet tuloksiakin, ja joku on jälleen pieniin päin. Bella onnitteli Rebekkaa, joka oli otettu.

Illalla olivat pienen Ingridin syntymäpäivät. "Aivan kuin sinä olisit syntynyt vasta eilen", Rebekka huokaisi.

Samana iltana syntymäpäiviään vietti myöskin Novembre, joka toivoi, että pääsisi yliopistoon ja valmistuisi sieltä huippuarvosanoin.

Ingridistä kasvoi todella söpö tytteli, jonka luonne on 2-5-9-10-10.

Novembrestakin kasvoi omalla tavallaan kaunis nuori nainen, joka tosin muistutti aika tavalla isosiskoaan Mayta. Tavoitetta ja muita en muistanut ottaa ylös.

Pienen Ingridin tyylistä tuli mitä suloisin. Nyt hänellä voi kehuskella naapureille.

Novembre päätti soittaa vielä samana iltana yliopistolle. Pääsisipä hän pois tästä takapajulasta (kiitti vaan) isompiin ympyröihin.

Paikka yliopistolta järjestyi aivan helposti, ja tyttö oli jo etukäteen päättänyt, että hän menee Mayn, Aprilin ja Decembren kämppäkaveriksi.

Astuttuaan taksiin Novembre katsoi viimeisen kerran lasin läpi entistä kotitaloaan ja lähti sitten yliopistolle.

Novembren lähdettyä Raija tarvitsi jonkun muun, jota hoivata, joten hän keskittyi Ingridiin. Hän päätti aloittaa tytön koulutuksen ajoissa, ja ensimmäinen asia, jonka hän opetti tytölle, oli puhetaito.

Pottailuakin harjoiteltiin. "Ei kai tää potta työ mua?" Ingrid kysyi peloissaan. "Ihan kiltti potta se on", Raija rauhoitteli pikkuista, joka rauhoittui tästä vastauksesta.

Taas kerran August aloitti pienelle lepertelemisen. Jos nyt sieltä vaikka putkahtaisi poika. "Ole nyt poika, juuhan? Isi haluaa pojan, joten ole poika."

Vielä aamupalallakin asiasta keskusteltiin. "Voi, kunpa se olisi poika", August huokaisi. "Ei sitä koskaan tiedä", Rebekka sanoi ilkikurisesti, "saattaapa ollakin. Totta puhuen, kyllähän minäkin tahdon pojan, mutta saa nähdä, mitä tästä nyt tulee."

Aamupalalla syntyneet tiskit täytyi tottakai laittaa tiskikoneeseen. Rebekka tunsi itsensä tärkeäksi. Tärkeä hän olikin, Augustille ja Ingridille ensisijaisesti.

Illalla maha pompahti toisen kerran, ja Rebekka oli innoissaan, koska hän halusi tietää, tulisiko sieltä tyttö vaiko se Augustin tahtoma poika?

 

Tässäpä sitten tämä osa. Toivottavasti muistatte kommentoida luettuanne, sillä palaute on aina tervetullutta! :--) Eipä tässä muuta, sitten vain odottelemaan seuraavaa osaa, jonka ilmestymiseen saattaa mennä viikko tai pari, tai sitten se tulee jo lauantaina/sunnuntaina, mikäli jaksan kirjoittaa. :--D