Noniin, ja taas uusi osa. Enpä tiedä, juonta on, kai... :-D Olenkin keksinyt jo kaikkea mukavaa seuraavaan osaan, että tämä on vain... tuota, valmistelemista sitä osaa varten. Nauttikaas ja ennen kaikkea, kommentoikaahan!

Ingrid laittoi Mariannea nukkumaan omaan kehtoonsa. "Katsohan, kun sinulla on tällainen tosi hieno kehtokin, missä sinun on hyvä nukkua", Ingrid sopotti ja laski pikkusiskonsa nukkumaan.

Samaan aikaan alhaalla August, Thomas ja Raija miettivät päänsä puhki, miksi Ingridin käytös oli muuttunut. "Ehkä se ei enää halua olla mustasukkainen, kun se tietää että siitä tulee hankaluuksia", Thomas ehdotti. Raija ja August katsoivat toisiaan. "Ehkä Ingrid vain tosiaan tykästyi Marianneen paljon", Raija sanoi, "hänhän sai sentään pikkusisaren."

Ingridistä oli muutenkin tullut paljon huolehtivaisempi kaiken suhteen. Hän kitki rikkaruohoja ja toivoi samalla oppivansa jotain puutarhanhoidollisia asioita.

Hän myös leikki pikkuveljensä Charlien kanssa. "Titko, titkoo!" Charlie huusi. "No mitä?" Ingrid kysäisi. "Mikä tämä on, tämä tättä näin?" Charlie kysyi. "Se on sänky", Ingrid selitti kärsivällisesti. "Tänky?"

Kaiken kruunasi se, että Ingrid tarjoutui puhaltamaan kynttilät Charlien syntymäpäivänä - Charlie kun ei kuitenkaan muuta tekisi kuin söisi kakkua.

Samalla kun Ingrid puhalsi kynttilöitä, Charlie kysyi ihmeissään: "Mikti nuo vilkkuu?"

August oli haltioissaan, kun Charlie kasvoi sellaisiin mittoihin, että hänelle voisi alkaa opettaa jalkapalloa. Bellakin oli isotätinä onnellinen.

"Heii, minähän venähdin", henkäisi Charlie haltioissaan, "nyt minäkin voin mennä kouluun." Poika hyppi vähän aikaa innoissaan paikallaan, kunnes hoksasi kakun.

Ingrid tappoi aikaa Thomasin kanssa, joka tanssi mielellään. Hän oli velvollisuutensa tämän päivän osalta tehnyt ja se siitä.

Kun Rebekka palasi töistä, häntä vastaan juoksi oudonnäköinen poika. "Äiti, äiti!" huusi poika. "Charlie? Olivatko sinun syntymäpäiväsi tänään?" Rebekka mutisi hämmentyneenä. "Olivat", Charlie sanoi ja katsoi äitiään epäluuloisena, "unohditko sinä ne?" "Mitä, oi, en, en tietenkään..."

Illemmalla Rebekka jutteli alakuloisena Seamusille; tämä oli aivan loistava kuuntelija, koska ei osannut vielä puhua niin, että pystyisi keskeyttämään. "Olenko minä oikeasti niin surkea äiti, että unohdan lasteni syntymäpäivätkin?" Rebekka kysyi aivan maansa myyneenä. Seamus, joka oli oppinut kohdistamaan katseensa ja hymyilemään, hymyili kuin Naantalin aurinko. "Olet oikeassa, kultaseni", Rebekka sanoi huojentuneesti, "en minä ole surkea äiti. Erehdyksiähän sattuu kaikille."

Seuraavana aamuna ennen kouluunlähtöä Ingrid päätti pistäytyä katsomassa pikkusiskonsa vointia. Astuttuaan huoneeseen Ingrid otti sisarensa kehdosta ja päätti hieman leikkiä tämän kanssa. "Voi, sinäpä olet oikea kullannuppunen, etkö olekin?" Ingrid huudahteli ja hymyili leveästi ja Marianne jokelteli onnellisena. Pian koulubussi kuitenkin soitti torveaan ja Ingrid laski sisarensa vastahakoisesti takaisin kehtoonsa.

Päivän mittaan Rebekka ja August päättivät siivota paikkoja. Viimeisimpänä he olivat kylpyhuoneen kimpussa, joka selvästi vaati siivoamista. Pesuallas oli taas päättänyt käydä hankalaksi, jolloin hana oli mennyt rikki ja lattia lainehti vedestä. Rebekka näppärämpänä päätti korjata hanan ja August, joka nautti siivoamisesta, halusi luututa lattian.

Siivottuaan Rebekka päätti jakaa huomiotaan myös Mariannelle, joka ojensi käsiään ja hymyili aina kun näki äitinsä. "Oi kuinka oletkaan kasvanut, ja oletpa sinä iloinen", Rebekka huudahti, "ihan tässä tulee Ingrid mieleen..."

Alakerrassa Ingrid käveli hymyillen äitinsä luokse. "Äiti, minulla olisi asiaa", tyttö aloitti hymyillen. "Kerro pois, kultapieni", Rebekka sanoi uteliaana. Mitähän tytöllä olisi mielessä? "Tänään koulussa opettaja sanoi, että minussa olisi ainesta yliopistoon, ja hänen mielestään minun täytyisi lähteä hyvin pian."

"Ai yliopistoonko?" Rebekka kuuli sen asian, jonka oli pelännyt kuulevansa jo monta kuukautta. "Niin, opettajan mielestä voisin ehtiä tähän hakuun", Ingrid sanoi iloisesti. "Haluatko sinä oikeasti yliopistoon?" Rebekka kysyi epäluuloisena. Hänhän oli aina ollut sitä mieltä, että Ingrid ei halunnut yliopistoon!

"Kyllä, kyllä tahdon!" Ingrid huudahti typertyneenä. "No, sinä et voi ikävä kyllä lähteä", Rebekka sanoi tiukasti mutta lempeästi. "MITÄ? MIKSI EN?" Ingrid huusi ja suuttumus kasvoi hänen sisällään silminnähden. "Yritä ymmärtää, Ingrid. Me tarvitsemme sinua täällä, sinusta on niin suuri apu pienten kanssa. Et voi lähteä ainakaan vielä, sillä sinusta on oikeasti apua. Lähtisit samaan aikaan kuin nuorimmatkin." "SILLOINHAN MINÄ OLISIN VANHEMPI KUIN KAIKKI YLIOPISTON POJAT!" Ingrid huusi kurkku suorana. "No, sinä nyt et vain lähde, ja sillä se", Rebekka totesi tiukasti ja äänensävy antoi sen kuvan, että keskustelu oli siinä. Ingrid nakkeli niskojaan ja käveli yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseensa rajusti kiroten.

Seuraavana päivänä Thomas sai vihdoinkin sen kaipaamansa kympin. "Jes, nyt olen yhtä hyvä kuin siskokin", poika nauroi ja pui nyrkkiään voiton merkiksi.

Poikien mukana koulusta tuli myös ystäviä, ja pojista Charlie viihtyi heidän kanssaan erinomaisesti. Ystävien täytyi tosin lähteä sinä iltana Charlien harmiksi jo kuudelta kotiin, koska perheessä vietettiin juhlia.

Oli näet kaksosten syntymäpäivä. Ingrid ja Raija pitelivät heitä kakkujensa ääressä, mutta silti Marianne ja Seamus eivät ymmärtäneet mitään. Ingridin sylissä oleva Marianne hymyili hurjasti ja mietti kuumeisesti, mitä nuo kummalliset lepattavat jutut olivat tuon syötävän asian päällä. Seamus puolestaan tyytyi vain olemaan mummin sylissä ja hymyilemään söpösti.

Seamusista kasvoi näinkin söpö pallero, ja hänen luonteekseen siunaantui 8-5-2-10-10. Pojalle ilmaantuivat myös punaiset hiukset, ja uskaltaisinkin sanoa, että hänestä tulee vielä oikea sydäntensulattaja.

Ingrid ei jaksanut kantaa kaunaa pikkusisaruksilleen siitä, ettei päässyt yliopistoon, päinvastoin. Hän oli sitä mieltä, että jos hän näyttäisi, miten hyvin he pärjäisivät ilman häntäkin, hän saattaisi voida lähteä. Ensimmäinen tärkeä askel oli opettaa Seamus puhumaan. "Noniin Seamus, sanohan sisko", Ingrid kannusti. Poika oli hiljaa hyvin kauan, ja näytti siltä ettei aikonut vastata. "Titko?" "Oikein hyvä, pikkuveli!"

Opittuaan puhumaan sosiaalipupulelu osoittautui hyvin mielekkääksi ja mielenkiintoiseksi leluksi. Poika vietti tuntikausia kanin kanssa, koska hän oppi jatkuvasti uusia sanoja sen avulla.

Syksy oli saapunut Crystal Springsiin, ja Raija oli ottanut Mariannen mukaansa ulkoilmaan. Tyttö tutkaili pihamaata samalla kun isoäiti haravoi.

Välillä tyttö kuitenkin eksyi sotkemaan lehtikasat. Hänestä lehdistä oli paljon suurempi hyöty, kun ne viihdyttäisivät häntä eivätkä olisi ikävystyttävästi kasassa. "Hihii, hautkaa!" tyttö huudahteli riemuissaan.

Tultuaan töistä August nappasi tyttärensä levittämästä lehtikasoja. "Tulehan sisälle kultapieni, tälle päivälle olet ollut ihan tarpeeksi pihalla." "Eii", Marianne vinkui, "ei tahto! Tahtoo leikkiä!" "Voit leikkiä taas huomenna pihalla", August sanoi tyynnyttelevästi ja kantoi tytön sisälle.

Pottailukin täytyi tietenkin opetella. "Nyt sinä opitkin uuden asian", August sanoi, "nimittäin pottailemisen. Pottaileminen on hyvin tärkeä taito, ja sinun täytyy oppia se." Näin sanottuaan hän laittoi tytön suurin elkein potalle istumaan.

Istuttuaan potalla muutaman minuutin Marianne hypähti omin neuvoin lattialle. "Tehty", tyttö ilmoitti ylpeänä itsestään ja katseli jo ympärilleen etsiessään pakotietä tästä sinisestä, kaakeloidusta ja ylipuhtaasta huoneesta.

Myös Thomas tahtoi lisätä kortensa kekoon, ja päätti lähteä poimimaan appelsiineja. "Ah, mikä tuoksu", poika totesi tyytyväisenä ja vetäisi kasvihuoneen aromikasta ilmaa keuhkoihinsa. Appelsiinien poimiminen sujui kuin tanssi, ja työ oli pian tehty.

Ingrid puolestaan laiskotteli omista töistään, ja oli hiippaillut isänsä juttusille. "Isä kuule, minä kun niin tahtoisin sinne yliopistoon..." Ingrid aloitti, mutta Alex keskeytti. "Eikö Rebekka ole päästänyt sinua sinne?" (Ingrid nyökkäsi.) "Olisi kyllä hänen aikansa ymmärtää, että hän ei voi määrätä ikuisesti lastensa elämää."

"Ta-tarkoitatko että minä voisin lähteä yliopistolle?" Ingrid kysyi uskomatta korviaan. August nyökkäsi. "Kyllä, minun luvallani voit lähteä, mutta neuvoisin sinua vielä kysymään äidiltäsi." Ingridin mieliala laski. "Täytyykö minun?" "Voi kyllä, kyllä sinun täytyy", August sanoi, "mutta älä huolehdi, eiköhän hän ole jo sitä mieltä että sinä voit lähteä."

Ingrid juoksi iloisena alakertaan ja löysi äitinsä keittiöstä. "Kuule äiti", hän aloitti, "puhuin äsken isän kanssa ja -" "Niin?" Rebekka näytti kysyvältä, mutta uskoi tietävänsä, mitä aihe koski. "Isä sanoi, että voisin lähteä yliopistoon hänen luvallaan, mutta minun täytyisi vielä kysyä sinulta. Äiti saanhan lähteä, saanhan?"

Rebella käveli keittiössä edestakaisin ja pysähtyi lopulta. "Vai niin August sanoi? Hän siis sanoi, että minulta olisi lopultakin kysyttävä", Rebekka sanoi myhäileväisenä. "Niin sanoi", Ingrid sanoi ja pysyi ilmeettömänä.

"Olen hyvin pahoillani Ingrid, mutta en voi vieläkään päästää sinua", Rebekka sanoi, "olen vahvasti sitä mieltä, että voit mennä pikkusisarustesi kanssa samaan aikaan." "Oletko sinä siis sitä mieltä?" Ingrid sanoi pettyneenä, mutta ei jaksanut aloittaa täyttä rähinää.

Ingrid jätti äitinsä keittiöön sanomatta sanaakaan ja käveli päättäväisenä kohti eteistä ja siellä seinällä nököttävää puhelinta.

"1... 3... 9... 4... 6... 4... 3... 5... ja 7", Ingrid höpötti näppäillessään yliopiston numeroita. Hän nosti luurin korvalleen ja odotti henkeään pidätellen tuuttaavan äänen keskellä, milloinka joku vastaisi.

Ingrid kuitenkin laski luurin takaisin aloilleen. "Ei, en voi tehdä sitä, en vielä, se olisi liian julmaa äitiä ja isää kohtaan", Ingrid mutisi itsekseen ja hymyili omahyväisesti kehittäessään suunnitelmaa päässään.

Ingridin ajatukset myllersivät suunnitelman ympärillä silloinkin, kun hän päästi Seamusin kehdosta vaipanvaihtoa varten. "Ei, ei niin, jokin toinen keino on keksittävä", hän mutisi hiljaa itsekseen. "Sanoiko titko jotain?" Seamus ihmetteli ja Ingrid heräsi ajatuksistaan. "Ei, en sanonut mitään, Seamus-pieni, kuulit omiasi", Ingrid sanoi ja manasi sitä, että oli ollut niin varomaton ajatuksissaan.

Ingrid yritti pitää ajatuksensa kurissa jutellessaan Charlien kanssa. "Kuule Charlie, tahdotko sinä lähteä yliopistoon?" Pojan katse pysyi televisiossa samalla kun hän vastasi: "Ehkä minä jonain päivänä, mutta ei olisi välttämätöntä lähteä pää kolmantena jalkana heti kun olen siinä iässä." Ingrid oli hiljaa, sillä hän ei ollut odottanut tällaista kommenttia Charlielta, joka ei ollut oikeastaan ikinä ajatellut asioita pidemmälle.

Thomasin kymppiputki jatkui päivästä toiseen, ja joka päivä poika saapui koulusta kotiin hymyileväisenä ja iloisena pikkupoikana. Joka päivä olisi tuttu, tutut rutiinit, mutta tämä päivä olisi todellakin erilainen, ja sen hän totisesti tiesi.

Oli nimittäin pojan syntymäpäivien vuoro. Kun tuli pojan vuoro toivoa, hänen toiveensa oli varsin kunnianhimoinen. "Toivon, että tulen menestymään myöhemmin akateemisessa maailmassa, ja toivon myös huippuarvosanoja yliopistosta."

Puhallettuaan kynttilät pojasta kasvoi tällainen hurmuri. Ingrid hymyili taka-alalla, nyt hän voisi laittaa suunnitelmansa käytäntöön. Raija oli huomannut tytön käytöksessä jotain todella kummallista, ja katsoi nyt tätä epäluuloisesti, muttei silti unohtanut onnitella päivänsankaria juurta jaksaen.

Poika vaihtoi tyyliään ja hänestä tuli vielä komeampi ilmestys. Hänen tavoitteensa on Mammona ja elämäntoiveensa päästä Ahdin airueksi.

Seuraava päivä jatkui töiden jälkeen pikkuisten opettamisella. Rebekka opetti Seamusin kädestä pitäen kävelemään, ja pian tämä taito sujui kuin tanssi ja poika marssi ympäri taloa tyytyväisenä ja ylvästeli uudella taidollaan.

August puolestaan opetti Mariannelle tuttua lastenlorua.

"Soutakaamme Suomeen,
sauvokaamme saareen
omenoita ostamaan,
pähkinöitä poimimaan.
Siell' on kaksi kauppamiestä,
kolme konttiporvaria,
lukumiestä, lautamiestä,
pikku killin kyytimiestä."

Nämä viimeisimmät taidot opetettiin kiireellä, koska illalla olivat kaksosten syntymäpäivät. "Ihanaa, että olemme taas yhtä perhettä", Rebekka sanoi onnellisena. "Älä edes yritä, en ole antanut anteeksi", Ingrid sihautti äkäisenä suunpielestään. Hän kuitenkin muuttui iloiseksi, kun Seamus väläytti hymyn hänelle ja keskittyi kokonaan poikaan. "Puhallapa nyt kynttilät, Seamus", Ingrid kannusti. "Puhalla tinä, minä en otaa", Seamus sanoi ujosti, ja niin Ingrid sitten puhalsi kynttilät.

Seamus pysyi todella suloisena poikana, muuta ei voi sanoa. Punaiset hiukset sopivat hänelle oikein mainiosti.

Marianne ei jäänyt juurikaan Seamusia huonommaksi, hänestäkin tuli oikein suloinen (ja hänestä tulee todella kaunis myöhemmin, vink vink). Tytön luonne on 8-9-2-9-7, se unohtui laittaa aikaisemmin. :3

Tässä siis tämä ... 17. osa, toivottavasti piditte, ja muistakaa kommentoida tai täti-Bea ei ole iloinen... No vitsi vitsi, mutta kommentoikaapa silti. Voin sanoa, että seuraavassa osassa tapahtuu jotain todella mullistavaa, eikä se ole edes yliopisto-osa! Muistakaahan kommentoida ja arvuutella, mitä seuraavassa osassa oikein tapahtuukaan. :)