Tässäpä sitten 16. osa. Olen pelannut jo osan 18 sekä osan osaa 19, ja juonta on tulossa jo osassa 17, tässäkin kyllä. :-D Yrittäkääpä nauttia tästäkin osasta, ja muistakaa se kommentoiminen! (Niin, ja nyt kaikki jotka tätä lukevat, voisivat kommentoida tähän osaan... Olisi kiva tietää, että kuinka moni oikein lukee tätä LC:tä...)

Raija vietti mielellään paljon aikaa pienen Charlien kanssa. Poika oli hänen mielestään niin suloinen, kun tuijotteli suloisesti mummiaan. "Voi sinua pientä, et tiedäkään kuinka mustasukkainen Ingrid on sinulle", Raija mutisi lohduttomasti pienelle, "mutta eihän se tietenkään sinun vikasi ole, ei tietenkään ole. Tyttö vain ei pidä siitä, että häntä ei huomioida tarpeeksi."

Pikkuiselta täytyi vaihtaa vaipat, ja Raija teki sen oikein mielellään. Hänen ei tarvitsisi kestää Ingridiä, joka tenttaisi häneltä, mitä hän teki Charlien kanssa ja miksi hän ei ollut huomioinut Ingridiä ollenkaan. Muutenkin Charlien hoitaminen teki hänet paljon iloisemmaksi ja murheet unohtuivat nopeasti.

August ja Rebekka makasivat sängyllä ja pohtivat, mitä Ingridin kanssa oikein tehtäisiin. Tytöstä oli tullut sietämättömän mustasukkainen, niin mustasukkainen, että hän vain kyseli, milloin he ehtisivät leikkiä hänen kanssaan. "Mistäköhän Ingrid oikein haksahti?" Rebekka pohdiskeli itsekseen, "ei hän Thomasin aikaan ollut tuollainen..." August oli vähän aikaa hiljaa, sillä hän mietti, pitäisikö hänen kertoa omaa näkökulmaansa. Lopulta hän päätti, että olisi parempi kertoa. "Tuota... minusta tuntuu, että me hemmottelimme Ingridin piloille silloin kun hän oli ainoa lapsi, ja hän ei kestä sitä, että huomioimme häntä vähemmän nyt kuin silloin", August sanoi hiljaa ja käänsi katseensa pois.

"Taidat olla oikeassa", Rebekka huokaisi hämillään, "ehkä me kai hellimme häntä aivan liikaa, enemmän kuin edes oli tarpeen." August ei sanonut tähän mitään, sillä hän hivuttautui vaivihkaa lähemmäs vaimoaan. "August?" Rebekka sanoi hämmentyneenä. "Mitä, kultaseni?" August vastasi hunajaisesti. "Mitä sinä oikein yrität?" Rebekka kysyi epäluuloisena. "Tuota... olin ajatellut, että jos muutama pieni vielä taloon lisää", August sanoi epäröiden kuin odottaen, että Rebekka hylkäisi ajatuksen oikopäätä. Näin ei kuitenkaan Augustin yllätykseksi käynyt. "Kyllä se käy, oppisipahan Ingridkin sitten suvaitsemaan pienempiään." August hukutti siinä samassa vaimonsa tiukkaan syleilyynsä ja lakanat alkoivat viuhua.

Alakerrassa Ingrid makoili sohvalla hyvin uneliaana ja Thomas katseli isosiskoaan uteliaana. Sisko oli hyvin ärtyisä, eikä hän tiennyt miksi. Olisiko Ingrid ollut kateellinen Charlielle, Thomas pohti. Hyvin todennäköistä, sillä Ingrid ei koskaan puhunut Charliesta kauniisti, vaan kuin jostakin erittäin iljettävästä ja epämiellyttävästä asiasta.

Melkein siinä samassa jostain ilmestyi Alexin aave kummittelemaan. Thomas huusi kauhuissaan, ja Ingridkin havahtui tähän meluun. "Mitä ihmettä sinä Thomas oikein huudat?" tyttö kysyi ärtyisänä, "herätit minut kesken mitä ihanimman unen." Thomas ei vastannut, vaan tuijotti kauhuissaan aave-Alexia. "Thomas?" Ingrid kysyi ja katsoi ympärilleen nähdäkseen, mitä veli oikein tuijotti. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään, koska Alex oli päättänyt näyttäytyä yksinomaan Thomakselle, ei kenellekään muulle.

Tapauksesta järkyttyneenä Thomas katsoi parhaaksi kertoa asiasta Ingridille. "Ingrid, se oli a-a-aave", poika nieleskeli ja vapisi päästä parhaisiin. Ingrid purskahti nauruun. "Aave, täällä? Crystal Springsissä? Älä nyt hulluja höpise, tietenkään täällä ei ole aaveita." Thomas ei kuitenkaan ollut aivan vakuuttunut, sillä hän vannoi nähneensä aaveen omin silmin. "Mutta minä näin sen", hän intti, "ja se pelotteli minua." "Milläköhän sinua voi pelotella", Ingrid kysäisi ilkikurisesti hymyillen, "kuolleella kalallako? Vai kertoiko aave sinulle, että näytät alikasvuiselta kääpiöltä? Se ei nimittäin ole pelottelua, Tommy, se on totta." Thomas loukkaantui verisesti tästä huomautuksesta ja käveli nokka pystyssä pois huoneesta.

Ingrid kapusi yläkertaan ja lukittautui kylpyhuoneeseen. 11-vuotiaana tyttö oli alkanut kiinnostua omasta ulkonäöstään ja totesi, että letit tekivät hänet hyvin lapsellisen näköiseksi. "Mitä jos minä leikkaisin hiukseni lyhyiksi?" hän sanoi toiveikkaasti, mutta muutti kuitenkin mieltään. "Enhän minä voisi, äiti tappaisi minut." Hänelle tuli kuitenkin ajatus. Mitäpä jos hän kehittelisikin kampauksen, joka ei olisi lapsellinen, mutta jonka takia äiti ei häntä myöskään tappaisi. Saksien käyttö ei tullut kysymykseenkään, siitä hän oli aivan varma.

Lopulta Ingrid päätyi toispuoleiseen lettiin ja avonaisiin hiuksiin. Lähtiessään kylpyhuoneesta hän otti lattialta kirjan ja avasi sen. "Käyttäytymisopas", Ingrid luki ihmeissään, "mistäs tälläinen on tupsahtanut tuohon lattialle? Tuskin äidillä tälläisiä on kirjahyllyssään." Hän avasi kirjan kävellessään ja luki ensimmäisen luvun otsikon: "Luku 1: Käyttäytymisen perusteet." Ingrid pamautti kirjan kiinni ja tuijotti sitä hetken. Lopulta hän päätti, että kirja olisi lukemisen arvoinen ja käveli sen kanssa omaan huoneeseensa.

Rebekka puolestaan oli tietokoneella ja kysyi eräällä keskustelupalstalla neuvoja, kuinka hänen tulisi menetellä tyttärensä kanssa:

Reb sanoo: Minun tyttärestäni on tullut kauhistuttavan mustasukkainen nuorimmalle veljelleen, ja hän on sentään jo 11. Mitä minun pitäisi tehdä?
Mar12 sanoo: Minun pojallani puolestaan oli aivan samanlainen ongelma. Ongelmasta päästiin, kun pojalle selvisi, että hänetkin huomioidaan, vaikkei aivan samalla tavalla kuin silloin kolmivuotiaana.
Shiny sanoo: niinkö tosiaan? Toivottavasti minun kaksosistani ei tule tuollaisia sitten kun tämä pienokainen syntyy.
Reb sanoo: Kiitos todella paljon avusta, pitää kokeilla toimiiko tämä.
Mar12 sanoo: Ole hyvä, toivottavasti toimii.
Reb sanoo: Sitä minäkin toivon, toivon todella.

Rebekan mieltä painoi kuitenkin kaikista päällimmäisenä hänen hiustyylinsä. Hän oli kuitenkin äiti ja halusi myös näyttää siltä. Hän päätyi aukaisemaan lettinsä ja kietaisemaan osan hiuksista tyylikkäästi hainhampaisiin.

Seuraava päivä oli kuitenkin Thomasin ensimmäinen koulupäivä, ja hän oli innoissaan koulusta ja etenkin läksyistä. "Hyvää huomenta", poika kajautti iloisesti bussikuskille. "Hyvää huomenta sinullekin", bussikuski vastasi tervehdykseen, "ja hyvää koulupäivää." Thomas ei enää kuullut sitä sillä hän puikkelehti vinhaa vauhtia Ingridin viereen istumaan.

Thomasin ja Ingridin ollessa koulussa Rebekka päätyi kuntoilemaan, sillä hänestä tuntui, että liikakiloja oli alkanut tulla nopeaan tahtiin.

Päivällä Rebekalta ei kuitenkaan liiennyt ajatustakaan Ingridille ja siihen, kuinka hän viettäisi aikaa tyttärensä kanssa. Sen sijaan hän keskittyi Charlieen. "Voi pientä, kuinka oletkaan aivan suloinen. Oikea kultapupunen sinä olet, etkös vain", hän leperteli pojalleen.

Pieni poika piti myös syöttää ennen kuin tämä menisi päiväunilleen. Charlie joi ahnaasti tuttipullosta ja Rebekka katsoi poikaansa tyytyväisenä ja ylpeänä.

Kun Charlie viimein nukahti, Rebekka vaihtoi ylleen mustan uimapuvun ja riensi uima-altaalle. Hän hyppäsi laudalta veteen ja antoi ajatustensa laukata Ingridissä. Mitä ihmettä tytön kanssa oikein pitäisi tehdä? Keskustelupalstalla neuvottiin olemaan tytön kanssa enemmän, mutta kuinka se tapahtuisi? Pian Rebekka kuitenkin uskoi keksineensä keinon, ja päätti puhua asiasta ensimmäisenä Augustille.

Toden totta, varhaisella illallisella Rebekka mainitsikin ideastaan Augustille, joka näytti hyvin mietteliäältä. "Oletko aivan varma, että suunnitelmasi toimii?" hän kysyi huolestuneena. Rebekka huokaisi syvään. "Totta kai minä olen varma, että tämä toimii." August söi hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa, mutta rikkoi sitten hiljaisuuden: "No, sitä voitaisiin kokeilla." Rebekka näytti hyvin helpottuneelta.

Ennen suunnitelman käyttöönottoa oli kuitenkin aika juhlia Charlien syntymäpäiviä. Kuten muutkin ikäisensä, hän ei vielä ymmärtänyt kakun ja kynttilöiden merkitystä. Hän kuitenkin vanheni oikein kelvollisin tuloksin.

Bella oli taas kerran juhlimassa syntymäpäiviä. Alexin tätinä tällä oli tapana tupsahdella tontille useinkin, mutta hänestä oli vain hyötyä, koska Bella nautti leikkimisestä ja lasten kanssa puuhastelusta suunnattoman paljon. Ehkäpä siksi hän on ala-asteen opettaja läheisessä koulussa.

Tällainen simasuu Charliesta sitten kasvoi. Rebekka oli pojastaan ylpeä ja syystäkin. Luonnekin oli aivan loistava: 8-9-2-9-7.

Augustista pieni Charlie oli kehityskelpoinen tapaus. Poika tulisi vielä pitämään jalkapallosta ja muista urheilulajeista, taatusti tulisi. "Mitäs sanoisit, Charlie, jos oppisit pelaamaan vähän jalkapalloa?" August kysyi toiveikkaasti. Poika ei osannut vielä puhua, ja häneltä pääsi: "Ögöö?"

Bella puolestaan piti luentoa Thomasille. "Nyt kun sinun pikkuveljesi on tuossa iässä, sinun täytyy olla hänelle esimerkkinä", hän totesi hyvin hilpeän oloisesti, "emmehän me tahdo, että hänestä tulee jotain sellaista, mitä vanhemmat eivät tahdo, eikös juu?" Thomas tapitti isotätiään tiukasti silmiin, mutta ei keksinyt mitään, mitä sanoa. Bellalla oli taito saada muut hiljaiseksi.

Yöllä Rebekka heräsi jälleen kerran vatsanpohjan tuntemuksiin. Hän aavisti jo, mistä oli kyse, ja toden totta, hän huomasi jälleen odottavansa pienokaista. "No mutta tämähän hauskaa", hän totesi yllätyneenä, "nyt Ingrid voi opetella olemaan vähemmän mustasukkainen, kun hän saa lisää pikkusisaruksia."

Ingrid ei tosin vieläkään ollut lämmennyt Charlielle. Kun Charlie heräsi, tyttö ei viitsinyt käydä sanomassa kenellekään että pikkuveli oli herännyt ja tämä pitäisi nostaa pois pinnasängystä. Kaikeksi onneksi Charlie oli rauhallinen poika, joka ymmärsi olla hiljaa, kun muut nukkuivat.

Rebekka päätti, että rosvojen nappaamisen sijaan hän voisi raskausaikana hoitaa puutarhaansa. (Ja nyt unohdetaan Tess Gerritsenin kirjojen Jane Rizzoli...) Kuka hullu nyt lähtisi juoksemaan rosvojen perään kun odottaa perheenlisäystä? hän ajatteli, mutta tiesi varsin hyvin, että eräät tekivät niin. Eräskin hänen ryhmänsä naispoliisi oli pari kuukautta sitten jäänyt äitiyslomalle vasta, kun hänen miehensä pakotti hänet suostumaan.

Puutarha kaipasi tosiaankin hoitamista, joten Rebekka vietti koko iltapäivän noukkien hedelmiä puista. Perheen onneksi sadosta tuli extrahyvä, joten hedelmistä voitaisiin huoletta tehdä mehua janoisille lapsille. Hän lopetti puutarhan parissa työskentelemisen vasta sitten, kun hän kuuli koulubussin räminän, joka kertoi, että lapset saapuisivat aivan tällä punaisella sekunnilla.

Neiti Ingrid tuli hymyssäsuin kotiin, ja miksipä ei, sillä hänen todistuksessaan koreili iso, punainen kymppi.

Thomas ei ollut yhtä onnekas, sillä hän sai kasin. "Minä sain vain kasin, ja Ingrid sai kympin", poika mutisi surkeana. "Se oli sinun toinen päiväsi vasta, huomenna saat kympin", bussikuski huikkasi luottavaisena, "hyvää päivänjatkoa!"

Sitten Thomas toi kotiinsa kaverinsa... (No kyllä juu, kiusatkaapa Bea-rukkaa vieläkin enemmän!) Daniellehan se siinä.

Thomas leikki onnessaan Daniellen kanssa, joka oli hänen tietämättään hänen iso-iso-isotätinsä. Aika nuorekas, vai mitä tuumaatte?

Raija korjaili ruokapöydästä pois astioita, jotka olivat vähän... ummehtuneita. Hän muisti nimittäin, että sinä iltana olisivat juhlat, ja kaiken pitäisi olla tiptop.

Raija siivoillessa Augustin harteille jäi laskujen maksaminen. Avattuaan postiluukun hän kavahti taaksepäin; postilaatikossa ei ollut vain muutama, vaan kymmeniä maksamattomia laskuja. Nehän pitäisi maksaa heti, ja niine hyvineen August juoksi sisälle laskujen kanssa.

Rebekka oli hieman surullinen - Ingrid oli vieläkin niin mustasukkainen Charlielle, ettei ottanut kuuleviin korviinsa ehdotusta siitä, että tämä hoitaisi välillä veljeään. Rebekka ei ollut vieläkään laittanut täytäntöön suunnitelmaa, jolla saisi - toivottavasti - Ingridin mustasukkaisuuden pois tai ainakin hälvenemään suurimmaksi osaksi.

Huolet kuitenkin unohtuivat ainakin hetkeksi, kun Rebekka päätti opettaa Charlien puhumaan. "Charlie, sanohan sisko", Rebekka maanitteli. Poika oli hiljaa hyvin kauan todella uppiniskaisesti. "Charlie -?" Rebekka kysyi uudestaan. "Titko", Charlie sanoi lopulta. Rebekka ilahtui totaalisesti, ja jatkoi: "Sanohan Ingrid." "Inkrit?"

Rebekka oli antanut itselleen luvan hengähtää ja päätti kokeilla Augustin harrastusta. Hän huomasi sen hauskaksi, ja syventyi entistä enemmän tähän touhuun.

Ingrid käveli alakerrassa onnellisena. Tänään olisivat hänen syntymäpäivänsä ja mummi oli siivonnutkin juhlia varten. Kakkukin oli ostettu, mutta se oli vielä jääkaapissa. Ingrid kuuli isänsä huhuilevan häntä olohuoneessa - juuri kun hän oli menossa vessaan.

Ingrid kipitti olohuoneeseen. "Mitä asiaa, isä?" hän kysyi innostuneena. "Kuulehan, kultapieni", August aloitti harkiten, "voisitkohan sinä mitenkään käydä kitkemässä takapihalta muutamat rikkaruohot ennen syntymäpäiväjuhlia?" Ingrid mietti hetken ja sanoi viimein: "No, kyllä se varmaan käy. Käyn kuitenkin ensin vessassa."

Takapihalla hän katsoi rikkaruohoja ja huudahti: "Vai että ihan muutama rikkaruoho! Tässähän menee koko ilta." Tyttö kuitenkin päätti kitkeä suurimman osan niistä - olisipahan isä vaihteeksi tyytyväinen häneen.

Rebekka oli itse yläkerrassa ja luonnosteli maalausta. Hän perääntyi pari askelta ja katsahti, oliko se oikeassa mittakaavassa. Todettuaan, että se oli, hän pystyi rentoutumaan. Samassa hänen korviinsa kantautui alakerrasta ääni: "Äiti? Missä sinä olet? Minun juhlani alkavat nyt!"

Ingrid oli hyvin onnellinen tyttö sinä iltana, ja varsinkin silloin, kun hän pääsi toivomusosioon. Hän mietti hetken hartaasti, kunnes päätti, mitä oikein toivoisi. "Minä toivon paljon rahaa ja kauneutta", hän sanoi iloisesti ja puhalsi kynttilät.

Tällainen kaunotar Ingridistä sitten tuli. Ihan alkaa tulla mieleen, että joskohan tästä tytöstä tulisi perijätär..? No, sitä pitää sitten katsoa. Hänen tavoitteekseen tuli Tieto, ja elämäntoiveeksi 'Pelisuunnittelija'.

Tällainen Ingridistä sitten tuli pienen makeoverin jälkeen. Hän vaihtoi tyylinsä naisellisemmaksi, värjäsi hiuksensa punaisiksi ja sipaisi meikkiäkin. Hymy oli edelleen hyvin leveä ja kaunis.

Sinä iltana tapahtui muutakin kuin vain Ingridin syntymäpäivät. Rebekan vatsan sisältö nimittäin tuumasi, että olisi aika syntyä.

Kaikki alhaalla olijat olivat hyvin järkyttyneitä, mutta onnellisia. August hymyili onnellisena, ja toivoi taaskin poikaa. Thomas puolestaan tuumi, että oli onnekas, kun sattui syntymään pojaksi.

Hän olikin tyttö, ja nimeksi annettiin Marianne. Raija pomppi taustalla hyvin innoissaan ja odotti sormet syyhyten, milloin pääsisi hoitamaan tätäkin palleroista.

Rebekka ryntäsi antamaan tytön Augustille. "Todella kaunis tyttö", mies tuumasi ja hymyili tyttärelleen.

Rebekka kuitenkin sai kaksoset. Tämänkertainen pallero olikin poika, ja hänen nimekseen annettiin Seamus (eikä taaskaan Harry Potter-kirjojen Seamusin mukaan, ehei...) Ingrid istui sohvalla ja hymyili typertyneesti; hän sai kaksi sisarusta lisää?

August ja Thomas istuivat sohvalla vielä tunnin koko tapahtuman jälkeen. Thomas oli hämmentynyt, mutta August oli aivan innoissaan. "Thomas, sinä sait nyt sitten kaksi sisarusta, joiden kanssa voit leikkiä", hän pajatti. "Voi kun kiva..." Thomas mutisi.

Ingrid hiipi Mariannen viereen ja koppasi tämän syliinsä. "Sinä oletkin aikamoinen söpöläinen", hän sanoi ystävällisesti ja hymyili. Hän kantoi siskoaan sylissä ja käveli olohuoneesta ja keittiöön.

"Näinkö minä nyt aivan oikein, vai lepertelikö Ingrid tosiaan Mariannelle ja vieläpä hymyili?" Raija kysyi täysin pöllämystyneenä. "Niin, eikö Ingrid enää olekaan mustasukkainen?" Thomas jatkoi hyvin kärkkäästi. "No... Minä luulen että vanhettuaan Ingrid huomasi, että hän käyttäytyi hyvin lapsellisesti... Se voi joissakin tapauksissa lopettaa mustasukkaisuuskohtaukset...", August sanoi hyvin hitaasti.

Ja niinpä tosiaan, Ingrid juotti Mariannelle tuttipullosta maitoa ja hymyili tälle lakkaamatta. "Juo pois vaan, kultapieni, juo pois. Voi miten söötti sinä oletkaan", Ingrid huokaili.

Noniin, tässä sitten kuudestoista osa, toivottavasti tykkäsitte. Edelleenkin toivon niitä kommentteja, ja nyt onkin sitten sellainen ajatus, että kaikki jotka lukevat tätä, voisivat ystävällisesti kommentoida. :-)